Pääsimme Pinjan kanssa treenaamaan melkein viikon verran oikein täydellä teholla Suomen bokseriyhdistyksen järjestämällä kesäleirillä. Leiri järjestettiin sopivasti melkein naapurissa, Uuraisten Oikarissa, joten kynnys ilmoittautua mukaan ei ollut suuren suuri. Ja onneksi tuli lähdettyä, oikein antoisa leiri oli monessakin mielessä. Pääsimme aivan valtavasti eteenpäin jäljellä ja leikkimiseenkin saatiin paljon uutta vinkkiä ja intoa. Päästiinpä kokeilemaan maalimiehen kanssa leikkimistäkin. Suuri kiitos kuuluu vielä kerran koko leiriporukalle, erityisesti "omalle" pentujen peltojälkiryhmälle ja sen vetäjälle Torvisen Tarjalle. Aivan varmasti olemme mukana myös ensi vuonna, jos vain olosuhteet sallivat.


Ainoa edes melkein onnistunut kuva meistä Pinjan kanssa leikkimässä. Useamman kerran saimme kommentteja Pinjan nopeudesta leikkiessä. Kuvan huono laatu ei sentään selity vauhdilla, vaan liian hitaalla kameralla. Joka tapauksessa viettiä ja intoa patukan jahtaamiseen kuulemma riittää. Taistelu parani leirin aikana selvästi, kun hoksasin rohkaista koiraa kääntämällä selkäni Pinjalle. Patukan palautus ja ylös tuominen on vielä vähän hakusessa, mutta kohti parempaa siinäkin mennään.


Jäljen polkeminenkin osoittautui omaksi taitolajikseen. Pisin leirillä ajamamme jälki taisi olla n. 150 askelta pitkä. Aavistuksen olivat selkä ja jalat hellinä pellon tamppaamisesta leirin loputtua.


Keskittymistä ennen jäljelle lähtöä. Leirin aikana meille ehti muodostua pieni rauhoittumisrituaali, jonka tarkoituksena oli laskea hieman innokkaan bokserin kierroksia, jotta maltti riittäisi nenätyöskentelyyn. Kuva lienee leirin toiseksi viimeiseltä päivältä ja sen alkaa kyllä huomata ohjaajan naamasta. Väsy painaa ja kaikenmoinen kaunistautuminen on unohtunut.





Nami löytyi jäljen joka askeleelta. Muutamankymmenen askeleen välein tarjolla oli myös isompi kasa koiranmakkaraa vauhdin hidastamiseksi. Siitä huolimatta kädet olivat rakoilla vauhdin pidättelystä. Yllättävän tarkkaa työtä Pinja kuitenkin teki. Siinä missä namit jäivät ennen kokonaan syömättä, jätettiin peltoon nyt enää puolet tai jopa vähemmän makkaran paloista, ja kun tyttöä ei päästetty töheltämään omaan tahtiin, tulivat lähes kaikki askeleet jollain tapaa tarkistettua.


Onnellisesti "maalissa". Pinjan intoa höystämään ei tarvittu patukoita eikä palloja, vaan pieni purkillinen kissanruokaa kruunasi hyvin tehdyn työn. Oli hienoa todeta jokaisen jäljen päätteeksi, että edistystä oli taas tapahtunut. Autolle palatessa Pinja kulkikin harvinaisen rennon ja tyytyväisen oloisena. Selvästi tykkää työstään ja nauttii yhteisestä onnistumisen tunteesta siinä missä omistajansakin.




Ryhmämme nuorin jäsen oli kouluttaja Tarjan Jussi-pentu, jolla ikää oli leirin alkaessa reilut kahdeksan viikkoa. Jussista saimmekin oivaa viihdykettä osan ryhmästä polkiessa omia jälkiään. Omat lihapullaruutunsa Jussi jäljesti Oikarin pihapiirissä tottistreenien välissä.

Leirillä oli mahdollisuus kokeilla ZTP-puruja oman koiran kanssa kahteen otteeseen. Sunnuntain purut olivat meille Pinjan kanssa vielä aivan harjoituskierros. Meistä kumpikaan ei oikein tiennyt mitä tuleman piti. Pinja lähinnä juoksenteli maalimiehen ympärillä ja meni tilanteesta niin hämilleen, ettei rohjennut edes minun kanssa leikkiä. Toinen yritys keskiviikkona olikin sitten jo huomattavasti onnistuneempi. Otimme kaksi hyvin lyhyttä leikkipätkää maalimiehen kanssa. Ensimmäisellä kerralla Pinja jahtasi patukkaa ja toisella uskalsi jopa taistella siitä hieman. Harmi, että näitä hommia pääsee niin harvoin kokeilemaan...

Treeniurakka loppui torstaina iltäpäivällä. Oli aivan ihanaa päästä vihdoin kotiin lämpimään lepäämään.  Toisin kuin kuvista voisi päätellä, oli sää Oikarissa todella kylmä. Pahimmillaan istuimme seuraamassa tottistreenejä kolmen takin ja parin huovan sisälle kääriytyneinä. Viileässä kesäsäässä oli toki puolensa, koirat jaksoivat työskennellä huomattavasti paremmin kuin helteellä eikä sadekaan sentään ollut kastelemassa. Sen verram touhu kunnon päälle otti, että taisi meillä molemmilla mennä se viikon päivät ennen kuin voimat alkoivat taas palautua. Nyt sitten vaan toivomme, että täältä Jyväskylän seudulta löytyisi joku pellontynkä treenipaikaksi ennen kuin hyvät opit ehtivät unohtua.