Aivan väärässä ei Pinjan nenä ollut. Puolitoista viikkoa sitten muutti "Saara-tädin" nurkkiin pienen pieni bokserin poika Armas. Pinja ei ole vielä puoliveljenpoikaansa päässyt tapaamaan suuren kokoeron takia, mutta joku päivä vielä... Sen sijaan itse olen käynyt suht ahkeraan purettamassa itseäni pikku pirulaisen luona. Luonnetta ainakin kaverista löytyy :)

Sylimyyrä



Ihan vähän vaan puren sua leuasta

Kuvia parin viikon takaa.

Sairastamisessa oli omat hyvät puolensa. Kaikki ihmiset, omat ja vierailijat, olivat aina ystävällisiä eikä loputonta huomiota tarvinnut jakaa kenenkään kanssa, ei edes kissan. Pääsin mukaan kaikkialle enkä joutunut olemaan yksin ollenkaan. Kukaan ei jaksanut torua, vaikkei kaikki mennytkään ihan täydellisesti. Iltaisin sain käpertyä sohvalle äidin lämpimään kainaloon peiton alle. Ruokaakin tarjoiltiin parhaimmillaan tunnin välein. Jos masu ei olisi ollut niin kipeä ja olo voimaton, sanoisin että elämä olisi ollut lähes täydellistä.

Ei ollut onni ikuista. Heti, kun voimat alkoivat palaamaan sen verran, että jaksoin itse vaatia parempaa palvelua ja tarpeen vaatiessa järjestää kaikessa avuliaisuudessani omia ohjelmanumeroita, muuttui ääni kellossa. Ennen niin huolehtivainen äiti ei tullutkaan sohvalle viereeni nukkumaan. Se alkoi hermostua joka asiasta ja hukkasi koko sanavarastonsa "ei" sanaa lukuunottamatta. Sitä sitten kuultiinkin pari päivää omiksi ja naapurin tarpeiksi.

Perjantaina äiti aamuteetä hörppiessään vihjaisi ajatelleensa vihdoin asioita. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta erehdyin pahan kerran. Aamiaisen jälkeen (joita tarjoiltiin vain yksi, koska vointini on muka parempi!) alkoi kauhea hyörinä, kun eteisestä kannettiin pois kaikki irrallinen tavara ja tilalle tuotiin vanha puoliksi syöty koiranpeti. Kaikki kulkureitit oli suljettu porteilla ja aidoilla. Sinne minut sitten lykätiin, ypöyksin!

Aluksi nostin asiasta tietenkin metelin. Ei ole oikein, että ensin rakastetaan, hoivataan sekä huvitetaan ja sitten kaikki kiva kielletään tai otetaan pois. Sehän lukee jo koirakirjoissakin. Pitää olla johdonmukainen! Narisin ja komensin haukkumallakin, kunnes äiti laittoi kuulokkeet päähänsä. Hievahtamatta se istui selkä minuun päin ja tuijotti tietokoneen ruutua. Pissattuani turhaan kahdesti lattialle ja heiteltyäni petiäni hyvän tovin ympäri eteistä kävin mököttämään ja taisin vahingossa nukahtaakin.

Tuosta kirotusta aamusta asti on äiti käyttäytynyt tosi oudosti. Heti kun alan päästä vauhtiin, joudun eteiseen, jossa muutenkin vietän ison osan päivästä. Apuani ei kuulema enää tarvita joka asiassa eikä äidillä ole aikaa -vielä vähemmän halua- palvella minua kokoaikaa. Silloin tällöin äiti sentään avaa portin ja kutsuu luokseen. Silloin saan leikkiä hetken äidin kanssa tai röhnöttää muuten vaan rapsuteltavana ja kuunnella, miten huono (!?!) käytökseni on äidin omaa aikaansaannosta. Miksi ihmeessä se sitten olen minä, joka siellä eteisessä istuu?

Kesken tämän kaiken kauheuden, vei äiti minut parin korttelin päähän tosi hassuun taloon. Siellä oli Saara-täti, minun rakas-paras kummitätini. Paikka oli minulle ihan uusi ja outo, mutta siellä oli kaikki Saara-tädin tutut tavarat. Sitä en kyllä ymmärtänyt, että miksi. Innostuin valtavasti, kun löysin joka puolelta boksereilla tarkoitettuja tavaroita, vaikkakin osa oli ihan mini-kokoisia minulle. Järkytykseni oli suuri, kun en saanutkaan koskea niihin. Mitä kummaa tämä voi tarkoittaa?

Suuresta hämmennyksestäni ja huutavasta vääryydestä huolimatta lopetan kertomukseni tähän hipsiäkseni hiljaa takaisin paikalleni ennen kuin äiti huomaa minun poistuneen. Siitä ei hyvää seuraisi.

Terveisin,
Pinja

Ehdimme melkein saada normaalista arjesta kiinni kipeästä polvesta johtuneen lenkkeily- ja treenitauon jälkeen, kun Pinja sairastui jonkin sortin vatsatautiin. Varsinainen syy ripulointiin ja oksenteluun ei ole selvinnyt, mutta kovasti on tyttö ollut kipeä ja nuutunut viime päivinä. Laihtunutkin on niin , ettei ilman pusakkaa kehtaa juuri ulkona käyttää. Onneksi vatsa on alkanut nyt viikonlopun aikana sen verran asettumaan, että pienen pienet ruoka-annokset pysyvät jo melko hyvin sisällä. Toivottavasti toipuminen alkaa tästä toden teolla eikä paino ainakaan tippuisi enää.


Polun varressa tarpeilla käynnin yhteydessä jaksoi muutamaksi minuutiksi reipastua.

Rinsessalla ikää jo kokonainen vuosi.