]]>2008-10-22T00:17:00+03:002019-10-31T00:55:53+02:00https://notsohot.vuodatus.net/lue/2008/10/hiekkakuopalla-juoksemassanotsohothttps://notsohot.vuodatus.net/<![CDATA[Elämänmuutoksia]]> Ei ollut onni ikuista. Heti, kun voimat alkoivat palaamaan sen verran, että jaksoin itse vaatia parempaa palvelua ja tarpeen vaatiessa järjestää kaikessa avuliaisuudessani omia ohjelmanumeroita, muuttui ääni kellossa. Ennen niin huolehtivainen äiti ei tullutkaan sohvalle viereeni nukkumaan. Se alkoi hermostua joka asiasta ja hukkasi koko sanavarastonsa "ei" sanaa lukuunottamatta. Sitä sitten kuultiinkin pari päivää omiksi ja naapurin tarpeiksi.
Perjantaina äiti aamuteetä hörppiessään vihjaisi ajatelleensa vihdoin asioita. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta erehdyin pahan kerran. Aamiaisen jälkeen (joita tarjoiltiin vain yksi, koska vointini on muka parempi!) alkoi kauhea hyörinä, kun eteisestä kannettiin pois kaikki irrallinen tavara ja tilalle tuotiin vanha puoliksi syöty koiranpeti. Kaikki kulkureitit oli suljettu porteilla ja aidoilla. Sinne minut sitten lykätiin, ypöyksin!
Aluksi nostin asiasta tietenkin metelin. Ei ole oikein, että ensin rakastetaan, hoivataan sekä huvitetaan ja sitten kaikki kiva kielletään tai otetaan pois. Sehän lukee jo koirakirjoissakin. Pitää olla johdonmukainen! Narisin ja komensin haukkumallakin, kunnes äiti laittoi kuulokkeet päähänsä. Hievahtamatta se istui selkä minuun päin ja tuijotti tietokoneen ruutua. Pissattuani turhaan kahdesti lattialle ja heiteltyäni petiäni hyvän tovin ympäri eteistä kävin mököttämään ja taisin vahingossa nukahtaakin.
Tuosta kirotusta aamusta asti on äiti käyttäytynyt tosi oudosti. Heti kun alan päästä vauhtiin, joudun eteiseen, jossa muutenkin vietän ison osan päivästä. Apuani ei kuulema enää tarvita joka asiassa eikä äidillä ole aikaa -vielä vähemmän halua- palvella minua kokoaikaa. Silloin tällöin äiti sentään avaa portin ja kutsuu luokseen. Silloin saan leikkiä hetken äidin kanssa tai röhnöttää muuten vaan rapsuteltavana ja kuunnella, miten huono (!?!) käytökseni on äidin omaa aikaansaannosta. Miksi ihmeessä se sitten olen minä, joka siellä eteisessä istuu?
Kesken tämän kaiken kauheuden, vei äiti minut parin korttelin päähän tosi hassuun taloon. Siellä oli Saara-täti, minun rakas-paras kummitätini. Paikka oli minulle ihan uusi ja outo, mutta siellä oli kaikki Saara-tädin tutut tavarat. Sitä en kyllä ymmärtänyt, että miksi. Innostuin valtavasti, kun löysin joka puolelta boksereilla tarkoitettuja tavaroita, vaikkakin osa oli ihan mini-kokoisia minulle. Järkytykseni oli suuri, kun en saanutkaan koskea niihin. Mitä kummaa tämä voi tarkoittaa?
Suuresta hämmennyksestäni ja huutavasta vääryydestä huolimatta lopetan kertomukseni tähän hipsiäkseni hiljaa takaisin paikalleni ennen kuin äiti huomaa minun poistuneen. Siitä ei hyvää seuraisi.
Terveisin, Pinja ]]>2008-10-04T21:16:00+03:002019-10-31T00:55:56+02:00https://notsohot.vuodatus.net/lue/2008/10/elamanmuutoksianotsohothttps://notsohot.vuodatus.net/<![CDATA[Pinja pieni sairastaa]]> Polun varressa tarpeilla käynnin yhteydessä jaksoi muutamaksi minuutiksi reipastua. ]]>2008-09-14T18:34:00+03:002019-10-31T00:55:58+02:00https://notsohot.vuodatus.net/lue/2008/09/pinja-pieni-sairastaanotsohothttps://notsohot.vuodatus.net/<![CDATA[Synttärisankari]]>
Vasta herännyt. Kuuluikohan rappusista jotain kolinaa?
Sen täytyy olla isi
Väärä hälytys
Kouluratsastusta
Jokohan nyt joku tulisi
Vai kuuluiko se täältä ikkunasta
Kissa
Kynnet terävinä kohti taistelua
Ensin vähän ärsytetään...
...ja sitten kimppuun
Taktikointia
Puu kaatui ja isikin pääsi yllättämään kotiin paluullaan
Päivän päätteeksi joutui kissankakkavaras telkien taakse ]]>2008-08-15T13:03:00+03:002019-10-31T00:56:03+02:00https://notsohot.vuodatus.net/lue/2008/08/eilennotsohothttps://notsohot.vuodatus.net/<![CDATA[Tylsä elämä]]>
]]>2008-08-13T20:31:00+03:002019-10-31T00:56:06+02:00https://notsohot.vuodatus.net/lue/2008/08/tylsa-elamanotsohothttps://notsohot.vuodatus.net/<![CDATA[Peltojälkeä]]>Pinja vaikutti naposteluistaan huolimatta siinä määrin normaalilta, että ajoimme melko aamusta toisen jäljen, tällä kertaa mittaa 150 askelta. Vauhtia alkoi jo olla vähän niukemmin ja häntäkin malttoi hetkellisesti laskeutua alas. Viimeinen kolmannes oli taas ehdottomasti onnituneinen pätkä. Illalla teimme vielä kolmannen jäljen, 170 askeleen pituisen. Panostin viimeisen päälle koiran rauhoitteluun ennen jälkeä ja työ tuotti tulosta. Pinja keskittyi alusta asti hienosti, häntä ei kohonnut lainkaan selkälinjan yläpuolelle vaan osoitti lähes koko ajan maata kohti. Olin niin tyytyväinen koiraan, että päätin jättää seuraavaksi aamuksi suunnitellun viimeisen treenin kokonaan väliin.
Lauantaina palasimme parin päivän levon jälkeen taas mökille kassit täynnä makkaroita ja kameroilla varustautuneina. Tarkoitus oli saada kunnon videokuvaa jälkitreenistä. Tuskin oli tavarat autosta purettu, kun Pinja juoksi täydellä vauhdilla päin ja törmäsi oikeaan polveeni. Jäljet jäi tekemättä ja jalka meni pakettiin. Sekä jälki että leikkitreenit ovat nyt hetkisen tauolla, kunnes saan jalan taas toimimaan. Nyt on kai sitten se korkea aika yrittää opettaa niitä tottisliikkeitä, joista olen pitkään yrittänyt luistaa... ]]>2008-08-11T15:02:00+03:002019-10-31T00:56:08+02:00https://notsohot.vuodatus.net/lue/2008/08/peltojalkeanotsohothttps://notsohot.vuodatus.net/<![CDATA[Bokserileiri 5.-10.7. Oikarissa]]> Ainoa edes melkein onnistunut kuva meistä Pinjan kanssa leikkimässä. Useamman kerran saimme kommentteja Pinjan nopeudesta leikkiessä. Kuvan huono laatu ei sentään selity vauhdilla, vaan liian hitaalla kameralla. Joka tapauksessa viettiä ja intoa patukan jahtaamiseen kuulemma riittää. Taistelu parani leirin aikana selvästi, kun hoksasin rohkaista koiraa kääntämällä selkäni Pinjalle. Patukan palautus ja ylös tuominen on vielä vähän hakusessa, mutta kohti parempaa siinäkin mennään.
Jäljen polkeminenkin osoittautui omaksi taitolajikseen. Pisin leirillä ajamamme jälki taisi olla n. 150 askelta pitkä. Aavistuksen olivat selkä ja jalat hellinä pellon tamppaamisesta leirin loputtua.
Keskittymistä ennen jäljelle lähtöä. Leirin aikana meille ehti muodostua pieni rauhoittumisrituaali, jonka tarkoituksena oli laskea hieman innokkaan bokserin kierroksia, jotta maltti riittäisi nenätyöskentelyyn. Kuva lienee leirin toiseksi viimeiseltä päivältä ja sen alkaa kyllä huomata ohjaajan naamasta. Väsy painaa ja kaikenmoinen kaunistautuminen on unohtunut.
Nami löytyi jäljen joka askeleelta. Muutamankymmenen askeleen välein
tarjolla oli myös isompi kasa koiranmakkaraa vauhdin hidastamiseksi. Siitä huolimatta kädet olivat rakoilla vauhdin pidättelystä. Yllättävän tarkkaa työtä Pinja kuitenkin teki. Siinä missä namit jäivät ennen kokonaan syömättä, jätettiin peltoon nyt enää puolet tai jopa vähemmän makkaran paloista, ja kun tyttöä ei päästetty töheltämään omaan tahtiin, tulivat lähes kaikki askeleet jollain tapaa tarkistettua.
Onnellisesti "maalissa". Pinjan intoa höystämään ei tarvittu patukoita eikä palloja, vaan pieni purkillinen kissanruokaa kruunasi hyvin tehdyn työn. Oli hienoa todeta jokaisen jäljen päätteeksi, että edistystä oli taas tapahtunut. Autolle palatessa Pinja kulkikin harvinaisen rennon ja tyytyväisen oloisena. Selvästi tykkää työstään ja nauttii yhteisestä onnistumisen tunteesta siinä missä omistajansakin.
Ryhmämme nuorin jäsen oli kouluttaja Tarjan Jussi-pentu, jolla ikää oli leirin alkaessa reilut kahdeksan viikkoa. Jussista saimmekin oivaa viihdykettä osan ryhmästä polkiessa omia jälkiään. Omat lihapullaruutunsa Jussi jäljesti Oikarin pihapiirissä tottistreenien välissä.
Leirillä oli mahdollisuus kokeilla ZTP-puruja oman koiran kanssa kahteen otteeseen. Sunnuntain purut olivat meille Pinjan kanssa vielä aivan harjoituskierros. Meistä kumpikaan ei oikein tiennyt mitä tuleman piti. Pinja lähinnä juoksenteli maalimiehen ympärillä ja meni tilanteesta niin hämilleen, ettei rohjennut edes minun kanssa leikkiä. Toinen yritys keskiviikkona olikin sitten jo huomattavasti onnistuneempi. Otimme kaksi hyvin lyhyttä leikkipätkää maalimiehen kanssa. Ensimmäisellä kerralla Pinja jahtasi patukkaa ja toisella uskalsi jopa taistella siitä hieman. Harmi, että näitä hommia pääsee niin harvoin kokeilemaan...
Treeniurakka loppui torstaina iltäpäivällä. Oli aivan ihanaa päästä vihdoin kotiin lämpimään lepäämään. Toisin kuin kuvista voisi päätellä, oli sää Oikarissa todella kylmä. Pahimmillaan istuimme seuraamassa tottistreenejä kolmen takin ja parin huovan sisälle kääriytyneinä. Viileässä kesäsäässä oli toki puolensa, koirat jaksoivat työskennellä huomattavasti paremmin kuin helteellä eikä sadekaan sentään ollut kastelemassa. Sen verram touhu kunnon päälle otti, että taisi meillä molemmilla mennä se viikon päivät ennen kuin voimat alkoivat taas palautua. Nyt sitten vaan toivomme, että täältä Jyväskylän seudulta löytyisi joku pellontynkä treenipaikaksi ennen kuin hyvät opit ehtivät unohtua.
